Ruokaa netistä

Hanki edullista ruokaa netistä vaivatta

Nykyään ruokaostokset on helppo tehdä netissä ja siihen on monta hyvää syytä. Valikoima on perusmyymälää laajempi ja ostosten valitseminen omassa rauhassa on mukavuudeltaan aivan toista luokkaa kuin tuotteiden etsiminen iltapäiväruuhkassa. Lisäksi nettiostokset tulevat usein edullisemmiksi tarjousten ja vertailumahdollisuuden vuoksi. Kun tilaat ruokaa netistä, säästät siis sekä aikaa, vaivaa että rahaa. Meillä kaikilla on vuorokaudessa sama määrä tunteja ja varmasti myös sinulla on kauppareissuja antoisampaa tekemistä tunneillesi. Kun hankit ruokaa netistä kotiin, saat parhaimmillasi arkeen paitsi helpotusta, myös inspiraatiota. Tutussa ruokakaupassa ajautuu yleensä ostamaan samat, arkiset ruokatarvikkeet viikosta toiseen. Nettikaupan laaja valikoima houkuttaa uusiin kokeiluihin. Mitä, jos tänään syötäisiinkin jotakin yllättävää ja herkullista?

Suositellut tuotteet

Suunnittele ja säästä ruokamenoissa

Kun menee väsyneenä ja kiireessä kauppaan, tulee helposti tarttuneeksi ensimmäiseen vastaantulevaan tuotteeseen hinnasta piittaamatta. Moni haaveilee laativansa pitkän tähtäimen ruokalistan, mutta hyvistä aikeista huolimatta suunnitelmat kariutuvat viimeistään ruokakaupassa. Kun tilaat ruokaa netistä, suunnitelmallisuuden voi nostaa aivan uudelle tasolle. Jos näet kerran ruokalistan laatimisen vaivan, voit tilata edullista ruokaa viikoksi. Samalla pääset eroon ikuisesta mitä tänään syötäisiin -pähkäilystä. Viikkoruokalistan laatimisesta voi sitä paitsi tehdä myös hauskaa, jos ottaa mukaan koko perheen. Kun jokainen saa päättää yhden tai kahden päivän aterian, kaikkien toiveet tulevat täytetyiksi ja samalla kokonaisuuteen tulee vaihtelua sekä kenties yllätyksiäkin.

Päivitä pastavarasto tilaamalla ruokaa netistä

Kaikki törmäävät toisinaan tilanteeseen, jossa jääkaappi ammottaa tyhjänä vaikkapa viikonlopun jäljiltä ja kauppaan ei millään ehtisi tai jaksaisi lähteä. Herkullinen kastike pastalle syntyy onneksi melkein mistä tahansa helposti ja nopeasti, jos käyttää mielikuvitusta. Kun vain huolehdit, että pastavarastosi on ajan tasalla, pöytään on aina mahdollista loihtia jotakin. Vaihtelua saat kokeilemalla erilaisia pastalaatuja. Kun tilaat ruokaa netistä, voit täydentää varastosi edullisesti. Hankkimalla ruokaa netistä kotiin, voit osaa suuriakin määriä kerralla, joten vältyt raskaiden ruokakassien kantamisen vaivalta.

Pasta on osoittautunut erityisesti lasten herkkuruuaksi, joten se on lapsiperheissä suosittu hitti miltei kastikkeesta riippumatta. Hauskuutta ruokapöytään saat eri muotoisilla tai eri värisillä pastoilla. Ne maistuvat aikuisillekin ja pastasta on myös iloa erilaisissa salaateissa hyvänä lisänä.

Viikonlopuksi maustekastikkeet ja parempaa ruokaa netistä

Viikonloppuna on usein aikaa kokkailla vähän pidemmän kaavan mukaan, ehkä grillata tai tehdä tavallista parempi, ruokaisa salaatti. Netistä saat halpaa ruokaa viikonlopuksi ja herkullista myös. Erilaiset salaatti- ja grillikastikkeet tuunaavat ruuat juuri oman maun mukaiseksi ja niitä on helppo käyttää. Kenties viikonloppuna on aikaa kutsua saman pöydän ääreen myös läheisiä ja vaihtaa kerrankin kuulumiset ihan ajan kanssa.

Salaatti-, grillaus- ja muut kastikkeet kannattaa säilyttää viileässä paikassa, jossa ne ovat valolta suojattuna. Avatut pullot säilyvät jääkaapissa noin viikon verran. Muista aina ravistaa pulloa ennen kuin otat kastikkeen käyttöön, niin ainesosat sekoittuvat toisiinsa. Muistathan, että viikonlopun herkkuja hankkiessasi voit tilata samalla edullista ruokaa viikoksi eteenpäin.

Nopeaa ruokaa kiireisiin hetkiin

Joskus on niin hoppu, ettei ruuanlaitolle tunnu yksinkertaisesti olevan aikaa. Silloin esimerkiksi nopeasti valmistuvat nuudelit pelastavat. Pussillinen nuudeleita on jo itsessään pieni ateria eikä sen valmistuminen kestä paria minuuttia pidempään. Kun yhden aterian hinnaksi vielä tulee vielä alle euro, on vaikea keksiä kätevämpää kiirehetken ruokaratkaisua. Ruokaostokset netissä sujuvat kätevästi, ja kun ostat ruokaa netistä, voit hankkia kerralla varastoon suuremman määrän myös nuudeleita.

Nuudeleiden makuvaihtoehtoina löytyy monenlaisia versioita lihan, kalan, kanan tai kasvisten ja erilaisten mausteiden yhdistelmistä. Nuudeleita on saatavana perinteisten aterioiden lisäksi myös erilaisina nuudelikeittoina. Kaikkia nuudeli ateriaratkaisuja yhdistää yksinkertaisuus. Pakkaukset on helppo ottaa tarvittaessa mukaan ja valmistamiseksi riittää kiehuvan veden lisääminen. Nettikaupasta löydät paljon suuremman valikoiman suosittuja nuudeleita kuin perinteisestä myymälästä. Entäpä, jos kokeilisit jotakin aivan uutta makua.

Välipaloja ja muuta ruokaa netistä kotiin

Nuudelit eivät ole läheskään ainoa mahdollisuus, kun etsit nopeita ateriaratkaisuja. Kun tilaat ruokaa netistä, voit pohtia, mitkä olisivat sinun ja läheistesi makuun olevia, kenties aivan uusia, vaihtoehtoja. Arkea helpottavien ruokien tarkoitus on paitsi maistua hyviltä ja ravita, myös vähentää keittiössä kulutettua aikaa. Joskus esimerkiksi valmisateriat ovat juuri se asia, joka saa arjen toimimaan. Nykyään ne ovat onneksi karistaneet epäterveellisen ruuan myytin harteiltaan ja ymmärretään, että myös valmisaterioilla saa luotua terveellisen ja täyspainoisen ruokavalion. Aina nälkään ei myöskään tarvita kunnon ateriaa, vaan hyvä välipala riittää.

Hyvä välipala kulkee helposti mukana ja on valmis antamaan energiaa saman tien. Valikoimistamme löytyy runsaasti terveellisiä ja herkullisia vaihtoehtoja. Valittavana on vaikkapa välipalapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja valmispuuroja. Kun löydät edullista ruokaa netistä, kannattaa myös välipalavarasto täydentää, jotta nälän hetkellä helpotus on kaapin oven avauksen päässä.

Löydät mausteet makumatkalle sekä ruokaa netistä

Mausteet ovat loputon voimavara ja inspiraation lähde, kun ruokaan halutaan vaihtelua. Mausteen tehtävä ei ole peittää pääraaka-aineen makua, vaan tuoda se esiin entistä täyteläisempänä. Kun tilaat ruokaa netistä, samalla kannattaa hankkia edullisesti myös suosikkimausteet ja ehkä kokeilla myös jotakin aivan uutta. Mausteet hellivät paitsi makuaistia, myös muita aisteja tuoksullaan ja loistavilla väreillään.

Maustamisessa ripaus on usein parempi kuin suuri määrä. Mausteen lisääminen on helppoa, jos maku on liian mieto. Sen sijaan liikaa laitettua maustetta ei saa ruuasta pois. Säilytä mausteet viileässä paikassa valolta suojattuna, niin ne säilyttävät arominsa pitkään. Kun maustevarasto on ajan tasalla ja järjestyksessä, ruuanlaittoon löytyy aivan uutta intoa.

Ruokaa netistä - usein kysytyt kysymykset

Tietosi ovat täysin turvassa. Oh My Shop tarvitsee tietoja ensisijaisesti tilauksen toimittamiseen sekä yhteydenottoon siinä tapauksessa, että tilauksen suhteen on kysyttävää tai muutoksia. Kaikessa noudatetaan tietosuoja-asetus GDPR:n ehtoja. Voit lukea Tietosuojakäytäntö -osiosta perusteellisen selvityksen siitä, kuinka tietoja käytetään ja säilytetään.
Voit luonnollisesti tilata vain yhden tuotteen, jos niin haluat. Suosittelemme kuitenkin, että kurkistat sivuston eri kategorioita. Saatat hyvinkin löytää lisää itsellesi tarpeellisia ja hyödyllisiä tuotteita ja yllättyä niiden edullisesta hinnasta! Kun tilaat ruokaa netistä, voit yhdellä kertaa täydentää ruokavaraston eri tuoteryhmien osalta.
Olemme halunneet helpottaa ihmisten arkea tarjoamalla mahdollisuuden tilata ruokaa netistä. Emme kuitenkaan hyväksy valikoimiimme mitä tahansa, vaan haluamme tarjota terveellisiä tuotteita. Usein se tarkoittaa luomu- tai vegaaniruokaa. Terveellisyyden lisäksi olemme sitä mieltä, että ruuan täytyy maistua herkulliselta. Näiden kahden periaatteen ympärille olemme koostaneet laajan valikoimamme.
Oikeastaan kysymyksessä olikin jo vastaus. Koska se on halpaa! Netin kautta tilatut ruokatarvikkeet ovat pääsääntöisesti edullisempia kuin perinteisissä myymälöissä, koska turhat välikädet puuttuvat. Lisäksi säästät aikaa ja vaivaa, kun voit tehdä ostokset mukavasti vaikka kotisohvalta käsin juuri silloin, kun sinulle itsellesi parhaiten sopii.

Asiakkaiden arvostelut

Keijo

Aasialainen ruoka on suuri intohimoni, sillä se sisältää paljon erilaisia makuja. Tarvitsen paljon erilaisia mausteita ja muita tarvikkeita, jotka löydän helposti tämän sivuston verkkokauppojen kautta.

Keijo
Aasialainen
Jani

Ilman kastiketta ruoka ei ole vain sama asia. En ole kovinkaan hyvä kokki, joten tilaan valmiskastikkeet netistä. Sivustolta voin löytää monipuolisen valikoiman ja ennen kaikkea edullisia tuotteita.

Jani
Kastikkeet
Matti

Leipä on helppo ruoka, joka on nopea valmistaa. Lisäksi laadukkaat leivät ovat todella maukkaita kunnon leikkeiden kanssa. Netistä tilaamalla säästän aikaa, sillä tilaan mielelläni paljon leipää kerralla.

Matti
Leivät